fbpx
Reading:
Mitä me emme ole: chatbot-alusta

Mitä me emme ole: chatbot-alusta

11 marraskuun, 2021

Leadoo Marketing Technologies on runsaasti kaikkea: olemme konversioalusta, olemme huikeasta ja ammattitaitoisesta tiimistä koostuva yhteisö, olemme kiinnostuneita asiakkaidemme onnistumisesta ja olemme taitavia tarjoamaan runsaasti erilaisia työkaluja konversioiden keräämiseen.

On kuitenkin myös jotain, mitä me emme ole. Nimittäin emme ole chatbot-alusta.

Hetkinen. Tarjoatte bottiratkaisuja, mutta ette ole chatbot-alusta?

Juuri niin. Annahan, kun selitämme.

Chatbotit ovat siis niitä oikeasta alakulmasta pomppaavia kavereita, ja chatbot-alustat auttavat sinua nimensä mukaisesti viemään näitä chatbotteja verkkosivullesi. 

Konversioalustat puolestaan keskittyvät ennen kaikkea lopputulokseen: verkkovierailijoiden konvertoimiseen. Esimerkiksi Leadoo Marketing Technologies on konversioalusta, jonka tärkein tavoite on auttaa yrityksiä keräämään konversioita verkkosivuiltaan ja kasvattamaan siten myyntiä. Jo pitkään olemme panostaneet erilaisiin bottiratkaisuihin, jotka aktivoivat verkkovierailijaa ja saavat heidät konvertoitumaan helposti.

Sere images 12 chatbot-alusta Mitä me emme ole: chatbot-alusta

Leadoo Marketing Technologies uudisti taannoin positiotaan ja vaikka varsinaista dramaattista myllerrystä ei yrityksen istutuksiin tehtykään, uudistimme kuitenkin verkkosivumme ja pyrimme selventämään sekä itsellemme että ennen kaikkea asiakkaillemme, mitä tarkalleen ottaen olemme ja mitä emme ole.

Meitä verrattiin usein toisaalta chatbot-toimijoihin ja toisaalta markkinoinnin automaatioalustoihin. Vaikka panostammekin pieniin virtuaalisiin bottisankareihimme, emme silti halunneet identifioitua ainoastaan yritykseksi, joka tarjoaa chatbotteja. Emme kuitenkaan ole myöskään markkinoinnin automaatioaluasta. Mitä me siis olemme? Jatka lukemista!

Miten me eroamme muista chatbot-palveluntarjoajista?

Jos Leadoo Marketing Technologies ei ole sinulle vielä kovin tuttu — vaikka sen pitäisi ehdottomasti olla —, lue ihmeessä artikkeli, jossa vastaamme usein kysyttyihin kysymyksiin.

Me Leadoo Marketing Technologiesilla autamme asiakkaitamme kerryttämään konversioita ja suunnittelemme ammattitaitoisen tiimin voimin asiakkaiden toiveiden mukaisia bottiratkaisuja verkkosivuille. Toimintamme on yksinkertaista ja läpinäkyvää: tavoitteenamme on onnistunut lopputulos laadukkaasti, tietoturvallisesti ja asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

On totta, ettemme suinkaan ole ainoa bottiratkaisuja tarjoava konversioalusta. Kenties tärkein muista erottava tekijä on se, ettemme ole ainoastaan chatbot-alusta: toimintamme jakautuu kolmeen keskeiseen peruspilariin (Conversion Kit, Conversion Insights ja Conversion Experts). Toisin sanoen konversioalustamme koostuu erilaisista työkaluista, kuten bottiratkaisuista, joiden avulla konversiot saadaan kasvuun. Lisäksi tarjoamme analytiikkatyökaluja, joiden avulla pääset tarkastelemaan dataa verkkovierailijoidesi toiminnasta verkkosivullanne.

Tämän kaiken lisäksi tukenasi on sitoutunut ja ammattitaitoinen tiimi, joka auttaa sinua lähes vuorokauden ympäri. Emme myöskään ole chatbot-alusta perinteisimmässäkään mielessä, sillä bottivalikoimamme on runsas. Toisin sanoen tarjoamme asiakkaalle räätälöityjä ratkaisuja, jotka on huolellisesti suunniteltu juuri tämän tarpeita vastaaviksi.

Yksinkertainen nyrkkisääntö niin elämässä kuin chatbot-palveluntarjoajissakin on selkeä: sitä saat, mitä tilaat. Kliseistä, mutta totta. Mikäli päädyt edullisimpaan ja suppeaan ratkaisuun, voit myös odottaa sen mukaisia tuloksia.

1. Kiinteä hinnoittelu 💰

Leadoo ei ole edullisin konversioalusta, mutta tähän on kuitenkin selvä syy: hinnoittelemme palvelumme kiinteästi ja hinta on kaikille sama. Maksat siis valitsemasi paketin mukaista kuukausihintaa vuosittain ilman erillisiä liittymismaksuja tai piilokuluja. Voisi jopa sanoa, että kyseessä on niin sanotusti yhdet puheet: et joudu pettymään, kun alussa sovittu edullinen hinta nouseekin myöhemmin. Tiedät siis alusta alkaen, mitä ja mistä maksat.

Näyttökuva 2022 11 16 kello 12.30.49 chatbot-alusta Mitä me emme ole: chatbot-alusta

2. Analytiikkatyökalut 📈

Uskallamme jopa väittää, että analytiikkatyökalut ovat konversio-optimoinnin ohella yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, mikäli halutaan rakentaa tehokkaita ja toimivia botteja. Valitettavasti kovinkaan monet chatbot-palveluntarjoajat eivät tarjoa minkäänlaisia analytiikkatyökaluja, joiden avulla bottien suorituskykyä pääsisi seuraamaan. 

Leadoo tarjoaakin kattavaa analytiikkaa niin yksittäisten verkkovierailijoiden kuin verkkosivulla vierailleiden yritystenkin tiedoista ja liikkeistä sivulla, jotta voit tarkastella, mistä kävijät ovat kiinnostuneita ja mitä he sivullasi oikeasti tekevät. Näin ollen pystyt vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin lisäämällä konversiopisteitä oikeisiin kohtiin sekä tarjoamaan juuri oikeanlaista palvelua — ja keräämään niitä konversioita.

3. Toimivat botit 🤖

Voisi olettaa ja pitää jopa itsestään selvänä, että chatbot-alustat tarjoavat toimivia ja laadukkaita botteja. Niinhän sitä luulisi. Kuten jo alussa totesimme, saat valitettavasti sitä, mitä tilaat: halpa hinta takaa usein myös sen mukaista laatua.

Valitettavan usein botit toimivatkin melko kehnosti: niiden polutukset eivät ole loogisia eivätkä ne ole luontevasti keskusteluttavia. Lisäksi monet botit toimivat ainoastaan live-chattina, mikä tietenkin sitoo työntekijän päivystämään ja vastailemaan. Kaikilla meillä on varmasti myös kokemusta boteista, jotka aloittavat tutulla lausahduksella:

“Puhuthan yksinkertaisin lausein, sillä en ymmärrä ihan kaikkea sanomaasi.”

Kyseessä ovat siis niin kutsutut tekoälybotit, joiden tarkoituksena olisi tunnistaa luonnollista kieltä — mitä ne harvemmin oikeastaan tekevät, mikä tekeekin keskustelusta jähmeän. Ei varmaan tule yllätyksenä, etteivät tällaiset botit ainakaan edesauta konversioiden keräämisessä. Skipataan suosiolla asiakkaan konvertoiminen — en oikein ymmärrä asiakkaani tarpeita.

Esimerkiksi inbound-markkinointiin ja myyntiin keskittyvä ohjelmisto HubSpot ei panosta juurikaan chat-palveluunsa, mikä voidaan asiakaspalvelunäkökulmasta nähdä pienenä puutteena. Monet bottipalveluntarjoajat ovatkin toisaalta keskittyneet alusta alkaen pelkkään asiakaspalveluun. Äläkä ymmärrä väärin, se on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Mikäli botteja kuitenkin rakennetaan verkkosivulle, olisi toivottavaa, että niistä olisi apua asiakaspalvelun lisäksi myös esimerkiksi rekrytointiprosessissa tai ihan vain verkkovierailijan herättelemisessä ja aktivoinnissa.

4. Kustomoitavuus ✂️

Kaikkihan sen tietävät, että yksi koko ei todellakaan sovi kaikille. Jokaisella yrityksellä on omat tavoitteet ja tarpeet, joiden mukaan botti tulisi suunnitella. Näin ollen merkittävä chatbot-alustan heikkous on bottien kehno ulkoasu ja se, etteivät ne ole kustomoitavissa. Kannattaakin siis panostaa sellaiseen palveluntarjoajaan, joka mahdollistaa bottien muokkaamisen verkkosivulle sopivaksi.

5. Erilaiset bottiratkaisut 🤖

Chatbot on hyvä ja turvallinen vaihtoehto verkkosivulle — mikäli se siis on laadukas ja huolellisesti suunniteltu. Vaihteluhan tunnetusti kuitenkin virkistää, ja joskus tarvetta voisi olla myös erilaisille bottiratkaisuille. Valinnanvaraa ei useinkaan ole kovin runsaasti erilaisilla chatbot-alustoilla, sillä ne ovat nimensä mukaisesti chatbotteja tarjoavia alustoja. 

Leadoo Marketing Technologies sen sijaan tarjoaa useita erilaisia bottivaihtoehtoja: valikoimastamme löytyy kyllä se perinteinen ChatBot, minkä lisäksi vaihtoehtojasi ovat juuri oikeassa kohdassa keskustelun herättävä InpageBot tai visuaalisesti mielenkiintoinen VisualBot, jonka avulla voit päästää luovuutesi valloilleen.

6. Helppokäyttöinen alusta 📃

Uusi botteihin keskittyvä palveluntarjoaja on nyt valittu ja on aika ryhtyä hommiin! Tässä kohtaa matkaa kengät alkavat jo ikävästi hiertää, mikäli bottityökalu eli bottien rakennusalusta on vaikeaselkoinen tai toimii heikosti. On varmaan sanomattakin selvää, että bottien rakentaminen on hieman haastavaa, mikäli alusta ei tarjoa siihen kunnon eväitä…

Leadoon builderi eli bottityökalu on kenties yksi markkinoiden helpoin — lue vaikka täältä. Panostamme osaltamme myös siihen, että bottien rakentaminen on vaivatonta ja sujuu käden käänteessä. Emme kuitenkaan missään tapauksessa vaadi asiakasta tekemään tätä kaikkea itse: mikäli sinulta löytyy kiinnostusta, suoriudut bottialustan käytöstä varmasti mallikkaasti itsekin. Jos kuitenkin aikasi ja energiasi on kortilla, rakentaa ammattitaitoinen tiimimme botit verkkosivullesi juuri tavoitteidesi mukaisesti.

7. Vaivaton käyttöönottokoulutus ja sitoutunut tiimi 🤝

Vaikka alusta olisi viimeisilleen hiottu ja toimiva, ei siitä ole asiakkaalle hyötyä ilman kunnollista käyttöönottokoulutusta. Myös tähän puoleen me Leadoolla haluamme panostaa: asiakkaamme ovatkin kehuneet, miten alusta itsessään on helppokäyttöinen, mutta käyttöönottokoulutus antaa tarvittavan rohkeuden käyttää alustaa myös itsenäisesti.

Lisäksi on selvää, että ilman hyvää tiimiä ei olisi hyvää asiakaspalvelua. Voimmekin vakuuttaa, että tiimimme koostuu ainoastaan taitavista, motivoituneista ja sitoutuneista ammattilaisista, joille asiakkaan onnistuminen on aidosti tärkeää. Mikäli satut vilkaisemaan asiakastarinoitamme, saatat myös huomata, miten lähes kaikki asiakkaat kehuvat ripeää palvelua: tiimimme auttavat asiakkaitamme salamannopeasti, mikäli kysymyksiä herää.

Mikä ratkaisu siis kannattaa valita?

Tarkoituksenamme ei ole julistaa parasta tai huonointa palveluntarjoajaa, sillä se ei sovi arvomaailmaamme. Tärkein tavoitteemme on panostaa omaan toimintaamme ja tehdä parhaamme, jotta sinä onnistut; teetkin itse päätöksen oman yrityksesi tarpeisiin ja toiveisiin peilaten. Tarvitsetko ainoastaan chatbotteja etkä ole turhan tarkka laadusta? Siinä tapauksessa jokin edullinen chatbot-alusta voi olla ratkaisusi. Mikäli sinulle kuitenkin on tärkeää panostaa nimenomaan tavoitteet ylittäviin tuloksiin ja asiakastyytyväisyyteen, kannattaa vakavasti harkita konversioalustaa.

Me Leadoo Marketing Technologiesilla voimme vakuuttaa, että seisomme sanojemme takana ja teemme sen, minkä lupaammekin: panostamme siihen, että sinä onnistut. Ammattitaitoinen tiimimme tekee kaikkensa, jotta konverisosi saadaan kasvuun — ja nehän saadaan, toisinaan jopa paremmin kuin jotkin muut palveluntarjoajat, kuten useat huikeat asiakastarinamme osoittavat. 

Mikäli siis päädyt erittäin loistavaan ratkaisuun eli Leadoohon, älä epäröi ottaa yhteyttä: kerromme mielellämme lisää yrityksestämme ja toiminnastamme. Käännetään tavoitteesi onnistumisiksi ja verkkovierailijasi liideiksi. 🚀💥

Related Stories

leadoo Bling partnership chatbot-alusta Leadoo ja Blink Helsinki julkistavat kumppanuutensa
20 joulukuun, 2022

Leadoo ja Blink Helsinki julkistavat kumppanuutensa

Leadoo ja Blink Helsinki julkistavat kumppanuutensa.

15 chatbot-alusta Miten optimoida konversioita osana ostopolkua?
23 helmikuun, 2022

Miten optimoida konversioita osana ostopolkua?